Tilannekeskuksen taustaa
Yhteiskunnan häiriötön toiminta ja hyvinvointi on enenevässä määrin riippuvaista avaruustoiminnasta ja satelliittiperusteisista palveluista. Näitä ovat esimerkiksi tietoliikenne, aika- ja paikannustieto, sään ja ympäristöolosuhteiden seurantajärjestelmät sekä Puolustusvoimien ja muiden viranomaisten työtä tukevat satelliittipalvelut. Avaruustoiminnan turvallisuus- ja puolustuspoliittinen merkitys sekä kaupallinen avaruustoiminta kasvavat. Suomi on vastuussa kansallisesta avaruustoiminnastaan.
Tilannetietoisuus on edellytys sille, että avaruudesta ja avaruustoiminnasta aiheutuvat uhat voitaisiin havaita, tunnistaa ja ennakoida. Kansallisen avaruustilannekeskuksen perustaminen mahdollistaa sen, että Puolustusvoimat ja muut viranomaiset sekä yhteiskunnan muut kriittiset toimijat saisivat ajantasaista tilannekuvatietoa sekä ennakkovaroituksia avaruudesta ja avaruustoiminnasta maanpinnalle kohdistuvista uhkista.
Hankevalmistelua vetänyt ohjausryhmä katsoi, että avaruustilannekuvatuotannon sekä siihen liittyvän osaamisen ja teknisen kyvykkyyden keskittäminen yhteen, monesta kansallisesta toimijasta koostuvaan virtuaaliseen keskukseen olisi kustannuksiltaan ja organisatorisesti tehokkain toteuttamismalli. Ohjausryhmä suositti, että kansallinen avaruustilannekuvan tuotanto keskitettäisiin kansalliseen Avaruustilannekeskukseen, jonka toiminta olisi mahdollista käynnistää vuoteen 2026 mennessä.